”Emme pelkää ketään” – HJK-Manchester City pelin ennakko

HJK on tehnyt seurahistoriaa UEFA Youth Leaguessa etenemällä 32 parhaan joukkueen joukkoon. Huomenna Bolt Areenalla pelataan suuri peli, kun Klubi saa vieraakseen jäätävään Helsinkiin saapuvan Manchester Cityn youth-joukkueen.

HJK:n matka on kulkenut voitosta toiseen: ensin kaatui liettualainen Be1 NFA, sen jälkeen tie jatkui sensaatiomaisella voitolla viime kauden finalistista Trabzonsporista, ja kolmannella kierroksella helsinkiläiset pudottivat jatkosta belgialaisen Genkin.

Jo pääsy kolmannelle kierrokselle Genkiä vastaan rikkoi aiemmat suomalaisennätykset. Nyt joukkue on jo edennyt yhden lisäaskeleen tästäkin saavutuksesta, ja panokset kasvavat entisestään, kun HJK kohtaa keskiviikkona Manchester Cityn kotikentällään.

HJK ei aio lähteä nytkään kumartelemaan.

”Pidämme huolen siitä, että lähdemme pelaamaan omaa peliämme emmekä pelkää ketään. Vastustajaa kunnioitetaan, mutta pelkoa ei saa olla”, kertoi joukkueen valmentaja Perparim Hetemaj Forzan haastattelussa eilen.

Pelottomuudesta kertoo myös pelaajien asenne. Kysyimme Valo Konttaksen isältä Topi Konttakselta millaiset fiilikset pojalla on pelin lähestyessä.

"Kysyin siltä tänään, jännittääkö keskiviikon peli. Vastaus oli: 'Ei! Kui?'”

Genkin Kiyan Achahbarilta loppui lailliset keinot Valo Konttasin pyäsyttämiseen 26.11.2025 Genk-HJK -ottelussa Kuva: Mira Lönnqvist

Klubi 04 aloitti kauden viime lauantaina pelatulla Ykkösliigacupin ottelulla MP:tä vastaan. Klubi hallitsi peliä näyttävään tyyliin ja otti 2–1-voiton mikkeliläisistä. MP kavensi lukemat ottelun lopussa saamallaan kyseenalaisella rangaistuspotkulla.

Lauantaina pelatun ottelun kokoonpanossa oli 11 pelaajaa, jotka olivat mukana myös edellisessä Youth Leaguen pelissä Genkiä vastaan. Suuria muutoksia Klubi 04:n joukkueeseen ei ole talven aikana tullut, joten vaikka joitain loukkaantumisiakin on, Hetemajlla on huomenna käytössään hyvä runko pelaajia, joilla Klubi on raivannut tiensä Youth Leaguessa tähän saavutukseen.

Manchesterilaisia odottaa jäätävän kylmä Helsinki. Sää hipoo Uefan otteluiden pakkasrajaa, –15 astetta. Tämän hetken sääennusteiden mukaan ottelu päästään kuitenkin pelaamaan. Pelaaminen alle –15 asteessakin on mahdollista, mikäli molemmat joukkueet suostuvat pelaamaan.

Juhlimassa Jay De Nascimento sekä Art Berisha, joka oli poissa Klubi 04:n kokoonpanosta lauantain Liigacupin pelissä. Syy ei ole tiedossa Kuva: Mira Lönnqvist

Manchester Cityn Youth-joukkue

Seuraavassa Forza HJK:n jalkapalloasiantuntija Petrus Pesonen käy läpi Manchester Cityn kokoonpanoa ja muita huomioita vieraista.

Mestarien liigan pelissä 20.1. Bodø/Glimtiä vastaan, Manchester Cityn edustusjoukkueen loukkaantumistilanteen vuoksi, Norjassa mukana oli viisi nuorta Youth-joukkueen pelaajaa: Gray, Mfuni, Mukasa, Noble ja T. Samba. Kaikki tosin joutuivat istumaan koko pelin penkillä.

 Sunnuntaina pelatussa Valioliigan City-Tottenham -pelissä junioreista mukana oli vain Ryan McAidoo, hänkin vaihtopenkillä. Edustusjoukkueella on huomenna oma peli Newcastlea vastaan Englannin Liigacupissa.

On mahdollista, että Pep Guardiola haluaa nuoria tähän peliin, jolloin eivät olisi Youth-joukkueen käytössä Bolt Arenalla.

Lisäksi eilen tulleen uutisen mukaan kuluvalla kaudella viisi ottelua UEFA Youth Leagueta pelannut hyökkääjä Justin Oboavwoduo on myyty kolmen miljoonan summalla Juventukseen, jossa hän aloittaa seuran kakkosjoukkueessa. Näin ollen hän ei varmastikaan ole kokoonpanossa huomenna.

Myös eniten kokemusta edustusjoukkueesta omaava hyökkääjä Divine Mukasa on poissa Helsinkiin matkaavasta joukkueesta, koska viettää loppukauden lainalla Championship-seura Leicester Cityssä.

Manchester City ei ole vielä vahvistanut Helsinkiin matkaavaa ryhmää, mutta aiemmin tällä kaudella UEFA Youth Leagueta pelanneesta joukkueesta käytännössä kaikilla on jotain kokemusta myös Pep Guardiolan johtamasta edustusjoukkueen toiminnasta. Pep on ottanut nuoria paljon mukaan edustuksen harjoituksiin, mutta sen lisäksi useat U19 pelaajat ovat päässeet myös debytoimaan parrasvaloissa suurilla stadioneilla mm. FA- ja Liiga Cupin peleissä.

Klubin maalivahti Mitja Haapanen 2-2 päättyneessä HJK – Trabzonspor -pelissä (23.10.2025) Kuva: Mira Lönnqvist

Puolustaja Kaden Braithwaite, 17, teki debyytin edustusjoukkueessa vuonna 2024 Liiga cupin ottelussa Watfordia vastaan. Keskikentän Charlie Gray, 19, kk, debytoi Liiga cupissa Brentfordia vastaan viime joulukuussa. Ryan McAidoo,17, on pelannut kuluvalla kaudella edustusjoukkueen keskikentällä kahdesti Liiga cupissa ja kerran FA cupissa. Emile Heskeyn poika Reigan Heskey, 18, pelasi Huddersfieldia vastaan syksyllä 2025 Liiga cupissa.

Edellä mainittujen lisäksi mm. Kian Noble ja ranskalainen Tyrone Samba ovat päässet vaihtopenkille miesten Mestarien Liigassa, mutta kentällä ei vielä ole ollut asiaa. Puolustaja Christian McFarlane, 19, tuli Cityyn Yhdysvaltojen New York Cityssä, jossa pelasi myös MLS:ää kahdeksan ottelua.

Sen sijaan FA cupissa Exeteriä vastaan Cityn edustusjoukkueessa debytoinut puolustaja Stephen Mfuni, 17, ei tule Helsinkiin koska siirtyi tammikuun siirtoikkunassa lainalle Championshipin Watfordiin.

Samuel Salo saa ohjeita Hetemajlta tullessaan kentälle HJK-Genk -ottelussa (26.11.2025) Kuva: Mira Lönnqvist

Manchester Cityllä on myös seuran tunnustama virallinen kannattajajaosto Suomessa, Manchester City supporters of Finland. Yhdistyksellä on tällä hetkellä n. sata jäsentä. HJK on varannut vieraskannattajille sektion 113 ja etkot heillä on ravintola Hookissa.

Keskiviikon lähes 10 000 katsojaa on toiseksi suurin yleisömäärä HJK:n pelaamissa Uefan Youth Leaguen peleissä. Suurempi määrä on ollut vain 8.11.2023 Nantes - HJK UEFA Youth Leaguen ottelussa Stade de la Beaujoirella. Silloin paikalla 12 450 katsojaa. Miika Nuutisen valmentama nuorten joukkueemme hävisi ottelun 1-0.

Lumipyryssä 22.11.2023 pelatun toisen osaottelun Bolt Arenalla HJK voitti Ezehin maalilla 1-0, ja matsi meni aina rangaistuspotkukilpailuun asti. Sen hävisimme ja UEFA Youth League päättyi siihen. Yleisöä Bolt Arenalla oli silloin 1413.

HJK-City -pelin katsojamäärä on toistaiseksi tämän kauden korkein yleisömäärä UEFA Youth Leaguessa. Kakkosena tällä hetkellä on Köln - RFCU Luxemburg -ottelun 4974. Mutta HJK:n peli menee kuitenkin ykköseksi vain muutamaksi tunniksi sillä Köln on myynyt yli 50 000 lippua omaan peliinsä Inter Milania vastaan. Se ottelu alkaa keskiviikkona klo 19. Mahdollisesti jossain muussakin pelissä on suuria yleisömääriä.

Kuva vuodelta 2023 UEFA Youth Leaguen ottelusta Manchester City - Young Boys (SUI) Etihad Stadium vieressä sijaitsevalta nuorten ja naisten kotikentältä, 7000 katsojaa vetävältä, Joie Stadiumilta Kuva: Petrus Pesonen

Manchester Cityllä on ollut kolme UEFA Youth Leaguen kotiottelua tällä kaudella ja niissä ollut keskimäärin 541 katsojaa Etihad Stadium vieressä sijaitsevalla nuorten ja naisten kotikentällä, 7000 katsojaa vetävällä, Joie Stadiumilla.

Keskiviikon tuomarikolmikko tulee Bosnia ja Hertsegovinasta. Neljäs tuomari suomalainen Matti Roth. Yleinen käytäntö näissä peleissä on, että neljäs tuomari tulee kotimaasta.

______________________________________

Uefa Youth League
HJK Helsinki – Manchester City
Ke 4.2. klo 17:00
Bolt Arena, Helsinki

HJK:n otteluinfo.
Manchester Cityn otteluennakossa valmentaja Ben Wilkinsonin kommentit.

HJK:n tie 32 parhaan joukkoon

1. kierros (Be1 NFA, Liettua)
• 17.9. Be1 NFA – HJK 1–1
• 1.10. HJK – Be1 NFA 4–0 (yhteismaalein 5–1)

2. kierros (Trabzonspor, Turkki)
• 23.10. HJK – Trabzonspor 2–2
• 5.11. Trabzonspor – HJK 0–1 (agg. 2–3)

3. kierros (Genk, Belgia)
• 26.11. HJK – Genk 1–0
• 10.12. Genk – HJK 2–2 (agg. 2–3)

HJK nousi kahdesti tappiollisista tilanteista jatkoon ja eteni seurahistoriansa ensimmäistä kertaa mukaan UEFA Youth Leaguen 32 parhaan joukkoon. Jo kolmannelle kierrokselle pääsy oli historiallinen saavutus, jota suomalainen joukkue ei ole koskaan saavuttanut.

Turkkilaisen Trabzonsporin voittokin oli iso saavutus, sillä joukkue pelasi viime vuonna UEFA Youth Leaguen finaalissa, jossa se hävisi Barcelonalle 4-1.

Uefa Youth Leaguen pelisysteemi tästä eteenpäin:

·       Kaikki ottelut ovat yksiosaisia – ei koti- ja vieraspelejä.
·       32 parhaan kierros: 3.–4. helmikuuta
·       Arvonta 16 parhaan joukkoon: 6.2.
·       16 parasta: 24.–25.2.
·       Puolivälierät: 17.–18.3.
·       Välierät: 17.4. (Nyon)
·       Finaali: 20.4. (Nyon) 

Turnaus huipentuu neljän joukkueen Final Four -lopputurnaukseen Nyonissa.

Teksti: Petrus Pesonen ja Juha Juoni
Kuvat: Mira Lönnqvist

Liity Forza HJK:n jäseneksi! Tuet tällä kaudella mm. naisten pelien tifo-toimintaa! 

Jäsenmaksu on edelleen vain 20/12€!

Lisätiedot ja liittymislomake