Valokuvaaja Mira Lönnqvistillä on sinivalkoinen sydän (2023)
Viime vuosina Mira Lönnqvist (os. Hakkarainen) on tullut monille HJK:n pelejä seuraaville tutuksi kentän laidalla Klubin pelien valokuvaajana. Miran taidokkaat ja pelin hetkiin hyvin pureutuvat kuvat ovat olleet laajasti esillä Klubin omassa tiedotuksessa ja myös Forza HJK on julkaissut monia Miran tallentamia hetkiä kentällä ja katsomossa.
Monet muistavat Miran myös mittavasta urastaan kentän puolella. Hän ehti peliurallaan pelaamaan vuosia niin Klubin kuin maajoukkueenkin paidassa.
Päätimme jututtaa Miraa valokuvauksesta ja jalkapallourastaan. Mielenkiintoista tarinointia riitti paljon ja matkaamme Miran tarinoinnin mukana Koivukylän Palloseurasta Klubiin ja maajoukkueeseen, Amerikan mantereelta Irlantiin ja Rooman Stadio Olimpicolle sekä tietenkin Bolt Areenalle. Haastattelun lomassa esitellään myös Miran tallentamia hetkiä jalkapallokentiltä ja kenttien laidoilta.
JALKAPALLOHARRASTUKSESTA SM-SARJAAN
Mira kertoo harrastaneensa lapsena ja nuorena monia eri lajeja, kuten esimerkiksi yleisurheilua, karatea, balettia, käsipalloa ja voimistelua. Kaikista lajeista jalkapallo oli kuitenkin lähinnä sydäntä, mutta sen harrastaminen ei ollut perheessä kitkatonta.
”Jalkapallo innosti minua heti alusta alkaen eniten. Minun äitini ei hyväksynyt jalkapalloharrastustani ollenkaan ja hän ei käynyt koskaan katsomassa yhtäkään peliäni, ei edes maajoukkuepelejä. Onneksi minulla oli vahva oma tahto ja isäni tuki minua päätöksessäni jatkaa jalkapallon harrastamista”, Mira kertoo.
Jalkapallon pariin Mira siis kuitenkin jäi ja toimi pioneerina tyttöjen jalkapallossa Suomessa. Hän aloitti pelaamisen vuonna 1981, kun Koivukylän Palloseuraan perustettiin ensimmäinen tyttöjen joukkue. KoiPS:sta hän siirtyi Korson Palloseuraan, jossa voitti muun muassa Helsinki Cupin kaksi kertaa. Jälleen tuli kuitenkin aika vaihtaa seuraa.
”KOPSE hajosi vuonna 1989, kun putosimme naisten SM-sarjan karsinnoissa. Siirryin muutaman muun pelikaverin kanssa meidät SM-karsinnoissa voittaneeseen HyPSiin, jossa pelasin vain yhden kauden valmentajaongelmien vuoksi. Jatkoin SM-sarjassa pelaamista HerTon joukkueessa parin kauden ajan ja sitten siirryin Klubiin, jossa pelasin parhaat ja menestykkäimmät pelivuoteni” Mira muistelee.
VUODET KLUBISSA
Sydämesi on edelleen sinivalkoraitainen. Klubi on jättänyt ilmeisesti pysyvän jäljen. Millainen seura oli tuohon aikaan?
”Klubissa valmennus, olosuhteet sekä muu pelaamiseen liittyvä oli hoidettu paljon aiempia joukkueitani paremmin. Paavo Einiö ja Heimo Laaksonen olivat siihen aikaan Klubin naisten joukkueen tärkeät taustavoimat ja ilman heitä moni asia olisi varmasti ollut paljon huonommin. Pelasin SM-sarjaa voittavassa joukkueessa ja minulla oli tärkeä ja vakiintunut roolini joukkueen puolustajana. Klubissa minulla oli mielestäni parhaat mahdollisuudet kehittyä pelaajana, mikä varmasti vaikutti myös siihen, että pysyin useamman vuoden peräkkäin maajoukkueringissä loukkaantumisista huolimatta.”
Klubissa pelattiin rakkaudesta lajiin ja seuraan.
”Me emme saaneet penniäkään palkkaa, mutta pelaamisesta ei tarvinnut maksaakaan. Tärkeää oli myös se, että saimme uudet omat pelivarusteet joka kausi sekä jalkapallokenkiä tarvittavan määrän. Minulla on vieläkin yhdet legendaariset Copat kaapissa muistona!”, Mira muistelee nauraen.
Klubivuodet olivat menestyksekkäitä. Joukkuekaverit ja saavutukset ovat jääneet Miralle hyvin mieleen.
”Pelasin samassa jengissä sen ajan supertähtien kanssa, Joukkueessa oli muun muassa Hanna-Mari Sarlin sekä silloinen juniorilupaus ja myöhemmin EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Anne Mäkinen. Ja me voitimme paljon, mestaruuksiakin! Kukapa mestaruudet tai Cupin voiton voisi unohtaa”, Mira kertoo hymyillen.
Klubissa olit legendaarisen Aulis Rytkösen valmennuksessa. Millainen hän oli?
”Ensimmäiseksi tulee mieleen sanoa, että Aulis oli vaativa mutta reilu. Juttelimme vanhan pelikaverini ja ystäväni, Klubissakin valmentaneen, nykyisin Kontun toiminnanjohtajana toimivan Maria Virolaisen kanssa ja muistelimme, ettei Auliksen tarvinnut hakea auktoriteettia valmentajana, koska meillä pelaajilla oli iso kunnioitus häntä kohtaan jo pelkästään hänen peliuransa takia. Aulikselle oli tärkeintä jalkapallo ja miten sitä jalkapalloa pelataan, miten täytetään kenttä, vaihdetaan puolta, liikutaan tyhjiin tiloihin ja niin edelleen. Pelillistä harjoittelua oli paljon ja kunto hankittiin kentällä. Talviharjoittelun ytimenä oli pelaaminen koko kentällä merkatulla pelaajavartioinnilla. Siinä kun joutui Christina ”Lingi aka ikiliikkuja” Forssellin pariksi, niin tiesi juosseensa!”
Aulis oli vaativa valmentaja, joka kuitenkin ymmärsi pelaajien henkistäkin puolta hyvin.
”Siihen aikaan ei puhuttu psyykkisestä valmennuksesta oikeastaan ollenkaan, se tuli sitten vasta vähän myöhemmin, mutta Aulis osasi ottaa sopivalla tavalla pelaajat huomioon ja tilanteen haltuun epäonnistumisten ja tappioiden hetkillä”, Mira muistelee lämmöllä.
URA MAAJOUKKUEESSA
Miralla on tehnyt kunnioitettavan uran myös maajoukkueissa, jossa hän on pelannut kaikissa ikäluokissa. A-maajoukkueessa pelit vain jäivät vähiin loukkaantumisten vuoksi.
”Minulla on ollut tosiaan ilo ja kunnia olla pelaajana kaikissa silloisissa maajoukkueissa, niin alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa kuin alle 21-vuotiaissa sekä naisten A-maajoukkueessakin. Valitettavasti minulla oli useita pitkiä kuntoutusjaksoja vaativia loukkaantumisia, minkä vuoksi A-maaotteluja ehti kertyä vain kahdeksan ottelun verran. Maajoukkue-edustuksia minulla taitaa olla yhteensä parikymmentä” Mira kertoo.
Miran maajoukkueura alkoi voittoisasti ja hienoja muistoja noilta ajoilta on paljon. Erityisen mieluinen muisto on jäänyt ensimmäisestä pelistä maajoukkueessa, jossa joukkue otti heti suuren voiton. Hän pelasi myös jälleen joukkueessa, joka oli juuri perustettu.
”15-vuotiaana pääsin mukaan ensimmäiseen alle 16-vuotiaille tytöille perustettuun maajoukkueeseen ja voitimme Tanskassa Pohjoismaiden mestaruusturnauksen avausottelussa Tanskan ja Palloliitossakin kuulemma juotiin kakkukahvit voittomme kunniaksi.
Pakkina, topparina ja liberona pelannut Mira valittiin myös maajoukkueen kapteeniksi.
”Suuri kunnia oli se, kun sain toimia alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina. En ollut koskaan mikään ”tähtipelaaja”, vaan enemmänkin taustalla vaikuttava periksiantamaton puolustuspelaaja, joka yritti tehdä parhaansa joukkueensa eteen. Sellaista palautetta olen ainakin pelaamisestani muilta saanut.”
Sinivalkoiset värit ovat jääneet Miran sydämeen niin Klubin kuin maajoukkueenkin vuosilta.
”Yleisesti ottaen Suomi-paidan päälle pukeminen oli joka kerta yhtä tärkeää ja hienoa. Vieläkin Maamme-laulun kuullessani herkistyn ja tunnen suurta ylpeyttä kotimaastani sekä siitä, että olen saanut edustaa maatani”, Mira kertoo tunteikkaasti.
PELAAMINEN ULKOMAILLA
Jalkapallo vei Miran myös opiskelemaan ulkomaille. Opiskelut jäivät kesken, mutta tuliaisena Suomeen hänellä oli mestaruussormus ja kultakello.
”Olin tehnyt juuri lopettamispäätöksen jalkapallon pelaamisen suhteen, kun vanha pelikaverini Pauliina ”Pade” Miettinen houkutteli minua pelaamaan Franklin Pierce Collegen (nykyinen Franklin Pierce University) joukkueeseen ja Paden suosituksella sain paikan joukkueesta, täyden stipendin ja löysin itseni pelaamasta Amerikan ihmemaassa. Voitimme NCAA second division mestaruuden ja siitä minulla on muistona hienot kokemukset, sekä jenkkitapaan kultakello ja hieno sormus. Neljän vuoden stipendistä huolimatta palasin Suomeen heti tuon yhden voitokkaan lukukauden jälkeen monenkin eri syyn takia. Kävin, näin ja voitin vai miten se sanonta meneekään!”, Mira muistelee nauraen.
Mira kävi hakemassa jalometallia myös Irlannista.
”Olen pelannut jalkapalloa Suomen ja Amerikan lisäksi myös Irlannissa. Siellä asuessani ja työskennellessäni pelasin paikallisessa ”piirisarjassa” ja olimme Donegalin kreivikunnan hopeajoukkue ”runners-up”, mitalilaatikostani löytyy kaikenlaisia pystejä ja pokaaleja!”
NAISTEN JALKAPALLON TILA KLUBISSA
Nyt olet päässyt läheltä seuraamaan Klubin Kansallisen liigan toimintaa. Miten Klubin naisjoukkueiden toiminta on kehittynyt vuosien aikana?
”Koko jalkapallo ja esimerkiksi seuratoiminta on kehittynyt valtavasti 1990-luvulta lähtien, niin naisten kuin miesten pelaaman jalkapallon osalta. Toiminta on selkeästi kehittynyt, ja on edelleen kehittymässä, ammattimaisempaan suuntaan myös naisten osalta Klubissa. Joonas Sarelius tekee uraauurtavaa työtä HJK:ssa erilaisten pelaajapolkujen kehittämisessä. Vuonna 2004 syntyneiden tyttöjen ikäluokka on ensimmäinen, joka on käynyt läpi koko edustusjoukkue- ja akatemiajoukkueputken”.
Hyvällä uralla naisten jalkapallo Klubissa siis on, mutta paljon on kuitenkin vielä kehitettävääkin. Esimerkiksi pelaajien palkat on aihe, joka puhuttaa edelleen paljon.
”Vaikka Klubin naisilla on ehkä Kansallisen liigan joukkueista keskivertoa enemmän rahaa käytettävissään, se ei edelleenkään riitä siihen, että pelaajat voisivat olla täysammattilaisia ja saada asianmukaista palkkaa tekemästään työstään”, Mira pohtii.
Naisten joukkue on hallinnollisesti HJK ry:n alainen, eikä siis kuulu HJK Helsinki -osakeyhtiöön, jonka alaisuudessa miehet pelaavat.
”Yhdistyksessä budjetti on tavoiteltua pienempi. Käytettävissä olevasta rajallisesta budjetista huolimatta Klubissa pidetään kuitenkin pelaajien osaamisen kehittymisestä sekä hyvinvoinnista ilmeisen hyvää huolta. Joukkueessa on usean valmentajan lisäksi niin fysiikka- kuin psyykkistä valmentajaa, fysioterapeuttia, lääkäriä ja niin edelleen. Pelaajilla on myös mahdollisuuksia yksilölliseen ohjaukseen ja valmennukseen, teknologiaa hyödynnetään enenevässä määrin suoritusten seuraamiseen”, Mira kertoo ollen selkeästi hyvin perillä joukkueen toiminnan tasosta.
Miesten tavoin Klubista noustaan maajoukkueeseen myös naisten joukkueesta. Myös uran jatkuminen kansainvälissä seurajoukkueissa usein onnistuu.
”Viime vuonna eri maajoukkueissa pelasi yli 30 klubilaista tyttö- ja naispelaajaa, eikä määrä ole varmasti vähenemässä. Klubista siirrytään myös ulkomaille pelaamaan, viimeisimpänä Oona Sevenius Italiaan AC Milaniin, suosittelen siis seuraamaan Klubin pelaajia!”
KENTÄLTÄ KAMERAN LINSSIN TAAKSE
Viime vuosina Mirasta on tullut varsin nopeasti yksi HJK:n, ja myös Forzan, hovikuvaajista. Mikä sai sinut innostumaan jalkapallokuvaamisesta?
”Aloitin futiksen kuvaamisen, kun oma lapseni pelasi jalkapalloa Klubissa. Taltioin kuvia lähinnä vain muistoksi puolijärjestelmäkameran automaattiasetuksilla valokuvauksen perusasioista mitään ymmärtämättä. Kun oma lapseni lopetti pelaamisen, kävin edelleen, rakkaudesta lajiin, kuvaamassa minulle tuttujen, Klubissa valmentavien henkilöiden joukkueiden matseja ja huomasin, että kentän laidalla itselle rakkaan lajin sekä samanhenkisten ihmisten kanssa toimiminen oli todella mukavaa ajanvietettä”, hän kertoo ensiaskelista kohti ammattimaista valokuvaamista.
Kehitys on ollut hurjaa vuosien aikana kuvaamisessasi.
”Kiitos palautteesta, mukavaa kuulla, että koette futiskuvieni kehittyneen viime kausien aikana. Oppimisprosessi on ollut mielenkiintoinen ja vähintäänkin työläs! Rehellisesti sanoen olen tehnyt ihan tolkuttomasti töitä kehittyäkseni. Olen kuvannut, kuvannut ja kuvannut. Keskimäärin 150 ottelua kaudessa, sekä käynyt teoriakursseja ymmärtääkseni valokuvauksen perusasioita. Miten sitä sanotaankaan, että menestymiseen tarvitaan tahtoa, taitoa ja tuuria, minulla on kai ollut niitä riittävästi kehittyäkseni. Väitän myös, että rakkaus lajiin on auttanut oppimisessa!”
HARRASTUKSESTA PUOLIAMMATTILAISEKSI
Mira on siis ottanut nopeita kehitysaskeleita kuvaajana ja hän on nykyään jo sivutoiminen valokuvaaja, jolla on useita asiakkaita. Onko tähtäimessäsi tehdä valokuvauksesta päätoimesi?
”Jalkapallon kuvaaminen, futisfotaus, on minulle nykyisin osa-aikainen sivutoimi eli sen luonne on muuttunut ajanvietteestä ja harrastuksesta työksi, mutta tavoitteellisuudestani huolimatta haluan varjella siihen liittyvää tekemisen iloa, ettei se muuttuisi suorittamiseksi”, Mira vastaa.
Kipinän suojeleminen voikin olla hyvä lähestymistapa. Paljon hän tekee kuitenkin myös sivutoimisena kuvaajana.
”Ennen kauden 2021 alkua HJK ry tarjosi minulle koko kauden kuvaussopimusta naisten joukkueen sekä junioreiden otteluiden kuvaamiseksi, ja sen jälkeen eri yhteistyötahoja on tullut vähitellen lisää. Olen kuvannut futista HJK ryn lisäksi HJK Helsingille sekä esimerkiksi Veikkausliigalle ja Palloliitolle”, Mira selventää nykyistä työmääräänsä, eikä tässä ole edes kaikki. Mira tekee yhteistyötä myös muun muassa jalkapallomedia Byyrin ja Huuhkajien kannattajien Pohjoiskaarteen kanssa.
Mira on ehkä vaatimaton, mutta on hänellä korkealla olevia tavoitteitakin.
”Pidän päivätyöstäni toimintaterapeuttina ja ammattikorkeakoulun lehtorina niin paljon, ettei minulla ole tällä hetkellä aikomuksia edes yrittää laajentaa jalkapallon kuvaamista nykyistä ammattimaisemmaksi. Tavoitteenani on oppia edelleen valokuvauksen tekniikkaa, siis saada otettua laadullisesti parempia kuvia, sekä urheilukuvajournalismiin liittyviä asioita, kuten ottelutapahtumiin liittyvien tapahtumisen kertomista, tarinoita kuvien keinoin eli sisällöllisesti kiinnostavampia kuvia. Toivottavasti olen joku päivä istumassa kamerani kanssa EM-turnausottelun aikana kentän laidalla. Se on yksi konkreettinen tavoitteeni futisfotaajana”.
PELISILMÄ VALOKUVAUKSESSA
Siirtyminen kentältä kentän laidalle kuvaajaksi, on ollut luonnollinen siirtymä, joka on pitänyt Miran jalkapallon parissa. Pelaajaura on antanut hänelle kyvyn seurata kentän tapahtumia, ennakoida niitä ja saada tallennettua eläviä hetkiä pelitapahtumista.
”Jalkapallon kuvaaminen on minulle hyvin merkityksellistä toimintaa, koska se antaa minulle oivallisen mahdollisuuden olla omassa roolissani osana jalkapalloa, kannustaa omaa joukkuettani ja kokea suuria tunteita sekä taltioida hienoja hetkiä. Jalkapallo on kaunista, ja vieläkin unohdun joskus kuvaamisen sijaan vain ihastelemaan vaikkapa hienoa haltuunottoa tai upeaa blokkia puolustuksessa. Kun on itsekin kokenut pelaajana suurta riemua voittamisesta tai ilmat pihalle vievää pettymystä, vitutusta tappiosta, tapahtumat kentällä ja pelaajien tunteiden ilmaisu laajalla skaalalla tuntuu kameran taakse joskus todella vahvasti. Minulla on kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun joku vetää ”huolella sukille” tai kun tekee virheen omassa boksissa tai onnistuu pelastamaan pallon maaliviivalta ja kaikkea muuta mahdollista. Koetut punaiset kortit, pahat loukkaantumiset, isot onnistumiset tärkeissä matseissa - ne auttavat minua elämään pelissä mukana, olemaan osa peliä. Saankin usein palautetta juuri siitä, että kuvissani näkyy rakkauteni lajiin. Eipä parempaa palautetta voisi kuvaajana saada”, Mira kertoo niin innostuneena, että voi melkein tuntea sen ilon mitä hän kokee saadessaan edelleen elää jalkapallon parissa näin tiiviisti.
Jalkapallouran aikana syntyneet suhteet ja halu kehittyä kuvaajana on saanut Miran arastelematta hakemaan oppia kokeneemmilta valokuvaajilta.
”Otin kaudella 2020 Kalevi Hämäläiseen yhteyttä ja kyselin häneltä jalkapallon kuvaamisesta. Hän vastasi kaikkiin kysymyksiini oikein kärsivällisesti ja olen hänelle kyllä todella kiitollinen osaamisen jakamista. Myöhemmin olen tutustunut esimerkiksi Juhani Järvenpäähän, joka opetti minua kuvaamaan siten, että istuimme Kumpulan kentän laidalla ja kuvasimme kolmosdivarin matsia yhtä aikaa ja sain samalla kysellä häneltä kaikenlaista kuvaamiseen liittyvää.
Kuvaamiseen liittyy myös alan talouden lainalaisuudet ja paljon muuta. Niihinkin Mira on saanut neuvoja muilta kuvaajilta.
”Tara Jaakkolalta olen oppinut paljon erityisesti tapahtumakuvaukseen ja kuvien hinnoitteluun liittyvistä asioista. Myös esimerkiksi Jimi Soinila, Riku Laukkanen ja Matti Raivio ovat auttaneet minua eri asioissa. Olen keskustellut jalkapallon kuvaamisesta lisäksi jalkapallokuvauksen pitkän linjan ammattilaisten Jussi Eskolan sekä Mauri Forsblomin kanssa ja saanut erityisesti Maukalta arvokasta kritiikkiä kuvistani, mikä on edistänyt oppimistani”.
VALOKUVAUSREISSUJA KLUBIN VIERASMATSEISSA
Mira on kuvannut pääasiassa Klubin joukkueiden kotipelejä, mutta mukaan mahtuu myös unohtumattomia vierasreissuja. Niistä kauimmainen toistaiseksi on ollut Klubin miesten Eurooppa-liigan peli Roomassa.
”Olen kuvannut HJK:lle toimeksiantona kotiotteluita ja minua pyydettiin mukaan taltioimaan Eurooppa-liigan ensimmäinen vierasreissu, joka olikin minulle kannattajana ja kuvaajana yhden suuren mahdollisuuden toteutuminen. Se, että sain matkustaa, asua ja kulkea joukkueen mukana koko reissun ajan, oli samaan aikaan mahtavaa ja kamalaa, koska minulla oli tolkuttomat suorituspaineet oman tekemiseni suhteen. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut mennä monelta osin paremmin, mutta olisi voinut mennä paljon huonomminkin varsinkin, kun ottaa huomioon, millaisessa tunnekuohussa kuvasin esimerkiksi varsinaisen ottelun”, Mira muistelee edelleen matkasta jännityksen sekaisin tuntein hekumoiden.
Jos reissu oli tunteikas kannattajille, oli se sitä myös Miralle. Hän taiteili kentän laidalla valokuvaajana olemisen ja Klubin kannattajuuden rajamailla, kertoen pelin menneen tunteisiin. Sitä hän ei Klubin tappiosta huolimatta tarkoita negatiivisessa mielessä, vaikka VAR-tuomion kohdalla se oli sitäkin.
”Ottelupäivän kuvaaminen meni nimittäin kirjaimellisesti tunteisiin. Istuin siellä kymmenien ammattivalokuvaajien rivissä ylpeästi Klubi-paitani PHOTO-liivin alla. Minulla on aina Klubi-paita tai huppari kuvatessa päälläni. Näin Klubin kannattajat sekä kuulin heidän chanttinsa selkäni takana, ylpeydestä melkein pakahtuneena seurasin ja kuvasin Klubin pelaajien astelua kentälle ja yritin pidellä Rooman lämmön takia hikisten ja sadekuuron vuoksi märkien käsieni kanssa kamerasta kiinni ja kohdistaa tarkennusta oikein. Samaan aikaan sieluni soi ja sydämeni sykki kiivaasti, koska olisin halunnut laulaa Klubi-kannattajien kanssa lauluja ja hyppiä ilosta, mutta onnistuin jotenkin hillitsemään itseni ja keskittymään tehtävääni. Tunnelma stadionilla toi kylmät väreet ja roomalaisten laulu tuntui vatsanpohjassa asti. Kyyneleet vierivät kasvoillani VAR-tuomion jälkeen, kirosin ääneen huonoa nettiyhteyttä ja manasin kuvien lähetyksen hitautta. Tunteiden skaala oli siis valtava”, Mira muistelee noita hetkiä Stadio Olimpicolla.
Miro Tenho sai pelissä suoran punaisen kortin pysäytettyään läpiajoon päässeen Andrea Belottin. Miro sai tilanteesta ensin keltaisen kortin, joka muuttui videotarkastuksen jälkeen punaiseksi. Se muutti pelin luoneen ja toisella puoliajalla AS Roma meni menojaan. Peli päättyi 3-0 kotijoukkueelle.
Kuopiossa Mira oli linssin takaa todistamassa KuPSin naisten viime kauden mestaruuden varmistumista Klubin jäädessä pelissä tasapeliin, joka riitti kuopiolaisille Kansallisen liigan mestaruuteen. Kuvaajana Mira ei pyri olemaan puolueeton ja tällaiset hetket ovat hänelle vaikeita.
”Minulla on tosiaan kamerassani hyvin sinivalkoinen linssi, ja seison omieni puolellani sekä kannustan heitä niin hyvinä kuin huonompina hetkinä. Olen todella puolueellinen futisfotaaja, sitä ei käy kiistäminen. Klubilaisuutena näkyy varmasti futiskuvissani. Jos toimeksianto edellyttää, pystyn kyllä kuvaamaan neutraalimminkin, ei vastustajan maalituuletuksien kuvaaminen kuitenkaan koskaan mukavaa ole.”
Vastustajia Mira kuitenkin kunnioittaa, jos he ovat sen ansainneet.
”Oman joukkueen tappio tuntuu aina pahalta ja vaikka en vastustajalle kumarrakaan, niin pystyn kyllä heille osoittamaan kunnioitusta - jos en heti, niin jonkun ajan päästä, mutta vain, jos he ansaitsevat voittonsa”.
RAKKAUS LAJIIN ELÄÄ VOIMAKKAANA
Mira kuvaa edelleen aktiivisesti kaikkien Klubin ikäryhmien pelejä sekä kaikenlaisia jalkapallotapahtumia. Hän tekee tätä halusta tukea jalkapallon harrastamista.
”Olen kuvannut Klubissa omasta aloitteestani kaikenlaista futista; eri ikäluokkien ja eri tasoilla pelaavien joukkueiden otteluita niin sarjoissa kuin turnauksissakin, aikuisten ja seuran pienempien futiskouluja, soveltavan futiksen ryhmiä ja niin edelleen. Minusta on mahtavaa nähdä ihmisten iloa jalkapallon parissa ja ajattelen, että jalkapallo kuuluu jokaiselle ja se voi olla eri ihmisille eri tavoin merkityksellistä. Tämän viestin esille tuominen on minulle tärkeää ja haluan, että se näkyy futiskuvissani”, Mira avaa ajatteluaan ja tässä häntä on helppo uskoa.
Mira myös toimii aktiivisesti omien arvojensa mukaisesti tehden asioita, joihin voi vaikuttaa.
”Minulle tärkeistä asioista puheen ollen olen antanut futiskuviani sellaisten tahojen käyttöön, jotka edistävät omien arvojeni mukaisia asioita esim. Punainen kortti rasismille. Tämä on yksi minun tavoistani ”kantaa korteni kekoon” tärkeiden asioiden hyväksi. Olen myös lahjoittanut osan futiskuvistani saamista korvauksista HJK:n Aulis Rytkönen -rahastoon vähävaraisten lasten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi”, Mira kertoo ja näihin vahvoihin sanoihin päättyy haastattelu.
Tällä jalkapallokaudella kannattaa seurata Klubin joukkueiden otteiden lisäksi myös kenttä- ja katsomotapahtumista tallennettuja hienoja hetkiä.
Julkaisemme lähipäivinä hienon katsauksen viime kauteen, jossa Mira esittelee tallentamiaan hetkiä kauden aikana.
Haastattelu: Teemu Taipale ja Juha Juoni