Perparim Hetemaj nauttii pelaamisesta Klubipäädyn edessä (2023)

Perparim Hetemaj, joka nousi HJK:n edustusjoukkueeseen kaudella 2005 lähti kesäkuussa 2006 viidensadantuhannen euron siirtosummalla ateenalaisen AEK:n riveihin Kreikkaan. Hän debytoi AEK:n riveissä Mestarien liigassa samana vuonna. Kolmen kauden jälkeen Perpa siirtyi elokuussa 2009 hollantilaiseen FC Twenteen, josta edelleen vuoden 2010 alussa lainalle Italian Serie B:n Bresciaan. Hän debytoi Brescian riveissä Serie A:ssa syyskuussa 2010. Seuraavan vuoden kesäkuussa Hetemaj siirtyi 2,4 miljoonalla eurolla Serie A:n Chievoon. Uusi seura maksoi summan kahdessa erässä, vuonna 2010 1,2 miljoonaa euroa hankkien pelaajan osaomistuksen ja ja vuonna 2011 toiset 1,2 miljoonaa euroa, jolloin pelaajan oikeudet siirtyivät kokonaisuudessaan Chievolle. Siellä hän pelasi kahdeksan kauden aikana yhteensä 239 Serie A:n ottelua, ja toimi myös joukkueen kapteenistossa. Syyskuussa 2019 Hetemaj siirtyi Serie B:ssä pelanneeseen Beneventoon, joka voitti Serie B:n kauden päätteeksi ja nousi Serie A:han. Benevento kuitenkin putosi tuon kauden päätteeksi takaisin Serie B:hen ja Hetemaj siirtyi toiseen Serie B:n joukkueeseen, Regginaan, josta palasi Suomeen ja HJK:hon Veikkausliigan kaudeksi 2022. Perpalla on koossa 17 Mestareiden liigan ja Eurooppaliigan ottelua, 377 ylimmän sarjatason ottelua Kreikassa, Italiassa Serie A:ssa ja Suomessa Veikkausliigassa, 67 Serie B:n ottelua sekä 19 ottelua kolmen eri maan cupeissa.

Olet pelannut laskujeni mukaan seitsemässä seurassa Suomen ulkopuolella. Tunnetko jotakin niistä kohtaan erityistä rakkautta? Miksi?

En tunne erityisesti rakkautta mitään aiempaa seuraani kohtaan. Tietenkin mä seuraan niitä, ja haluan niille hyvää ja kannustan niitä, kun ne pelaavat. Katson aina tulokset ja miten ne menestyvät, mutta ei mitään sen suurempaa. Mikään niistä ei jäänyt toista suuremmaksi mun sydämessä. Kaikki ne omalla tavallaan kuitenkin liittyvät mun uraan ja elämiseen niillä paikkakunnilla, että se (suhde) ei ole ollut vaan pelkästään fudista, se on ollut myös aikaa ja arkea siellä, joten kaikki ne eri tavalla merkitsee tietenkin eri vaiheissa mun elämää ja uraa. Seuraan kaikkien niiden taivalta ainakin tuloksellisesti. Jos menen katsomaan (netistä) pelituloksia, niin kyllä samalla katson, että miten entinen seurani on pärjännyt - onko se voittanut vai hävinnyt. Mulla on italialaiset tv-kanavat ja seuraan kavereitani, miten ne pelaavat siellä Serie A:sta aina Serie C:hen asti.

Mikä oli salaisuutesi hyvään menestykseen ja pitkään uraan Italian kentillä?

Ei ole mitään varsinaista salaisuutta. Tietenkin ihmiskeho ja fyysinen kunto on erilainen jonnekin 28-30 ikävuoteen asti. Voit periaatteessa elää ja urheilla niin kuin olet tottunut, ja miten olet nähnyt parhaaksi. Kun tulet sinne kolmenkympin tienoille, pitää kiinnittää erittäin paljon huomiota fyysisiin juttuihin ja siihen, mitä syöt, millainen paino sulla on, paljonko teet lihastyötä ja harjoittelet lihasvoimaa, miten pidät huolta kropastasi, miten palaudut parhaiten. Olen nyt keskittynyt niihin ja kiinnittänyt huomiota asiaan. Sen lisäksi on tietenkin ollut lihasloukkaantumisia ja sitten pitää tietää, miten niistä päästä pois. On tärkeää oppia vähän enemmän tästä puolesta ja ymmärtää, että se fyysinen puoli on tosi tärkeä, mikäli haluat pelata vanhempana. Huomasin itse, että kun olin kolmekymmentäkaksi, että ”hei mitä hemmettiä, mä en enää pääse nopeudella ohi, enkä mä pääse enää terävyydellä ohi... Enkö mä enää ole tarpeeksi nuori, kun tämä nuori pelaaja onkin yhtäkkiä vähän terävämpi kuin minä?” Siinä vaiheessa pitää pään sisällä alkaa hahmottamaan omaa pelaamista eri tavalla. Nykyään sitten pelaan aika nopealla kosketuksella. Jos miettii aikaisempaa uraa, niin on vaan pakko vähän muuttaa sitä omaa pelaamista, koska sitä on vähän hitaampi. Ei siis ole mitään yhtä salaisuutta, vaan nämä kaikki tiedot tämmöisille pitkille urille niin löytyy sieltä havainnoista. Kun on vanhempi, pitää tehdä asioita oikein. Sen lisäksi pitkä ura tietysti vaatii sitä, ettei tule pahoja loukkaantumisia uran aikana. Toisaalta loukkaantumisia tulee kaikille uran aikana, mutta sitten tietenkin on tärkeää miettiä sitä, miten niistä toipuu.

Mietitään sitä henkistä puolta - mitä tapahtuu pään sisällä – mikä saa pärjäämään kentällä ja kentän ulkopuolella? Lähdit Kreikan AEK Ateenaan todella nuorena. Se ei varmaan ollut mitenkään helppoa? Onko sulla täältä henkiseltä puolelta sitten jotain omaa ”salaisuutta”, joka on auttanut Sinua pärjäämään?

Kaikkihan lähtee intohimosta pelaamiseen ja miten paljon haluaa itse tehdä työtä. Olen ollut nuori lähtiessäni ja eihän silloin tiedä vielä kaikkea – luulet, että se futis on tätä ja tätä, mutta se on paljon enemmän ja se tietomäärä mikä tulee itselle, jos pystyy pitämään fokuksen yllä tehdä asioita oikein henkisellä puolella, on tärkeää. Koskaan ei voi tietää varmasti, että kun pelaa huomenna, niin miksi ei sitten pelaakaan ylihuomenna? Yleensä silloin ei vaan tee jotain oikein - jotain pitää tehdä enemmän ja paremmin. Peliaikaa ei tule, jos vaan venaa. Sitä pitää tehdä joka päivä duunia ja vaatia itseltä paljon, miettiä sitä, mitä pitää vielä parantaa. Onhan se pääkopalle vaikeaa hyväksyä tuollaisia asioita, jotka ei mene oman mielen mukaan. Kun sitä miettii, että omasta mielestään ansaitsisi peliaikaa paljon enemmän, mutta ei saa lainkaan minuutteja, niin lannistutko siitä ja menet semmoisten fiilisten mukaan vai kuinka toimit ja ajattelet? Kyllähän sitä saa lannistua ja saa ottaa päähän ja saa kirotakin, mutta sitten pitää myös ymmärtää se, että et ehkä sitten ei ole kuitenkaan vaan tarpeeksi hyvin tehnyt niitä asioita. Hommia pitää vaan sitten tehdä paremmin. Kyllähän pääkopalla on paljon merkitystä pärjäämiselle. Itselläkin on ollut vaikeuksia näissä jutuissa, mutta sitten siinä samalla tiedostaa sen ”että hemmetti mä teen tän kaiken ja sitten mun on vaan otettava tää paska vastaan ja yritettävä päästä siitä yli ja nousta ylös!”. Tosi iso merkitys on sillä, että päässä pysyy hyvä terve itseluottamus ja samalla tiedostaa, että ehkä tämä kuukausi ei nyt mene hyvin, mutta sitten on seuraavan päivän treenit tulossa ja niihin menee kuitenkin ihan täysillä. Sellainen juttu mitä ei kannata tehdä, on verrata itseänsä muihin. Jos vaikka itse olen kahdeksantoistavuotias ja sitten on joku toinen kahdeksantoistavuotias, joka on niin paljon edellä ja sillä menee asiat niin paljon paremmin, niin ei kannata verrata häneen, vaan kannattaa enemmän keskittyä siihen, että kun tuolla menee niin hyvin, niin miten mä voin nyt alkaa tekemään hyvin samoja juttuja ja katsoa mitä se ne tekee ja yrittää vähän ottaa mallia siitä. Olen aina itse tykännyt ottaa mallia sellaisista pelaajista, jotka ovat vähän parempia kuin minä. Kun saa olla itseään hieman parempien pelaajien ympäröimänä, niin heistä voi ottaa oppia. En ole lannistunut siitä, että tuo tai tuo on parempi.

Nyt kun olet hieman vanhempi pelaaja ja Klubin pukukoppi on täynnä nuoria kundeja, niin oletko Sinä nyt tavallaan samassa roolissa suhteessa heihin?

Tietenkin mulla on nyt vähän erilainen rooli siellä. Nuo nuoret kundit mitä meillä on nyt - ne on tosi halukkaita pelaamaan, eikä heistä välity sellainen olo, että kokevat olevansa jotenkin ”valmiita pelaamaan”. Haluavat selkeästi kehittyä ja ovat valmiit tekemään tarpeellisen duunin sen eteen. Se on kiva nähdä! Tietysti sitten samalla on kyllä meidän vanhempien pelaajien vastuu auttaa niitä. Me ei ehkä olla niille semmoisia suuria esimerkkejä - veikkaan että niiden suurimmat esimerkit on jotkut maailman tähdet - mutta siis siinä päivittäisessä tekemisessä näytetään esimerkkiä sillä tavalla. että me tehdään töitä eikä valiteta, yritetään hoitaa kaikki pienet asiat niin hyvin kuin vaan pystytään. Yritetään tuoda se into siihen tekemiseen, esimerkiksi jos on vaikka joku tosi paha juoksutesti, niin omalla esimerkillä näytetään, että halutaan oikeasti ihan loppuun asti vetää se juttu. Halutaan näyttää nuoremmille, että jos haluaa kehittyä, niin pitää mennä koko aika sinne epämukavuusalueelle.

Vajaa kymmenen vuotta sitten Veronassa puhuit mulle intiaanikulttuureista ja kiinnostuksestasi niihin. Onko näillä jutuilla jotain tekemistä sun elämänfilosofian kanssa, ajatteletko vielä tänään samoin kuin silloin?

En ihan tarkalleen muista mitä kaikkea silloin juteltiin, mutta olen kyllä edelleen kiinnostunut tosi paljon monista asioista. Ne kiinnostaa mua, ja on kiva tietää juttuja eri kulttuureista. Se vaan on viisasta ja sitten voi ottaa oppia monista eri jutuista, jos joku asia toimii ja sitten sä itse löydät sen mikä siinä asiassa on tärkeintä itselle, mikä voisi auttaa, vaikka oman hyvinvoinnin lisäämisessä. Nyt kun puhutaan intiaanikulttuureista, niin olen paljon katsonut kaikki tuollaisia heimojuttuja netistä. On hienoa nähdä tuollaista vanhaa kulttuuria ja tavallaan tuollainen meditatiivinen tai joogamainen kuvio, sellainen oma kyky rauhoittaa itseänsä kiinnostaa.

Joko olet suunnitellut elämääsi pelaajauran jälkeen? Haluatko kertoa niistä suunnitelmista?

Tietenkin suuri intohimo on jalkapallo ja sen parissa pysyminen. Valmentaminen voisi olla sellainen rooli, jossa näen, että mulla olisi paljon annettavaa. Mutta tietenkin suuri osa kaikista jalkapalloilijoista ajattelee niin, että niillä on paljon annettavaa lajin piirissä. Joku koulutus pitää tietenkin myös hankkia. Olen sellainen, että pidän ihan oman hyvinvoinnin kannalta tarpeellisena rääkkiä itseäni fyysisesti, niin tämä varmaan jatkuu ammattilaisuran jälkeenkin.

Sitten Stadiin ja Malmille - mitä Malmi merkitsee sinulle nyt?

Mä oon malmilainen, kasvanut Malmilla. Olen viettänyt tosi monta vuotta siellä ja kasvanut suurimman osan lapsuudestani on siellä. Silloin kun muutin ulkomaille, niin kyllä aina halusin asua Malmilla ja olisin halunnut asua hyvin pitkäänkin, mutta sitten kun kasvoin vähän ihmisenä, aloin arvostamaan enemmän erilaisia juttuja, kuten esimerkiksi sitä, että tykkään varmaan enemmän asua omakotitalossa kuin kerrostalossa, niin sitten Tapanila tai Tapulikaupunki on vähän enemmän omakotialuetta, mutta kuitenkin hyvin lähellä Malmia. Olen ajatellut siis muuttaa omakotitaloon, mutta silti Malmi on hyvin tärkeä osa omaa identiteettiäni - se missä on kasvanut ja minkälaisessa seurassa kasvanut ja millaista siellä on ollut.

Mitä tahdot sanoa kuusivuotiaalle HJK-junnulle, jonka idoli olet ja joka haluaa myös jalkapallon ammattilaiseksi?

Sanon että antaa mennä vaan ja laittaa siihen koko sydämensä. Ei jarruttele, vaan antaa kaikkensa, pelaa koko sydämellä ja nauttii siitä. Ei kannata miettiä niin paljon sitä, että voiko tulla vai eikö voi tulla jalkapalloilijaksi, vaan luottaa siihen omaa ääneen. Kyllä se on mahdollista, sitten vaan pitää tehdä hirveästi duunia ja pitää aina treenata ja pitää antaa kaikkensa.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle pelaajalle, joka on lähdössä ensimmäistä kertaa pelaamaan ulkomaiseen seuraan? Mitä sä olet itse kokenut ja mihin kannattaisi kiinnittää huomio tuossa tilanteessa? Mitä sä itse mietit silloin kun vuonna 2006 suuntasit Kreikkaan ja AEK:hon? Muistatko vielä niitä ajatuksiasi?

Silloin kun olin lähdössä sinne Kreikkaan ja joku kysyi multa, että pelaatko siellä kakkosjoukkueessa, niin mä mietin pääni sisällä, että ”mitä hemmettiä, miksi se kysyy multa tämmöistä juttua. Mä olen täällä menossa pelaamaan ykkösjoukkueeseen, lähden taistelemaan peliajasta!” Ei mun mielessä edes käynyt semmoista skenaariota, että en onnistuisi. Kun menin sinne, niin ajattelin, että pelaan saman tien. Toki sitten siellä perillä huomasin nopeasti, että mun tietämys oli nolla. Luulin että se on iloista hommaa joka päivä olla 100% ammattilainen. Kun olet tehnyt sen duunin hyvin, niin voit sitten vaan näyttää. Sitten se totuus iski kyllä hyvin nopeasti, sillä ne muut olivatkin paljon parempia, paljon valmiimpia mentaalisesti, fyysisesti, taktisesti ja kaikilla osa-alueilla. Sitten siihen kaiken päälle vielä se, että joutui muuttamaan yksin ja joutui olemaan kaukana perheestä. Jos vaikka treeni oli mennyt huonosti, tai joku oli sanonut treeneissä pahasti niin kun sitten kun tulit kotiin ihan väsyneenä ja olit yksin ja olet kahdeksan-yhdeksäntoistavuotias, niin ei se ole helppoa. Missaat perheen tuen, olet ilman kavereita ja olet tosi paljon yksin ajatustesi kanssa. Samalla ehkä mietit: ”No taas oli huono päivä ja mitä jos huomennakin menee huonosti?” Ja sitten se sama rumba uudestaan. Valmentaja huutaa, että ei ole tyytyväinen suhun ja sun antiin. Äkkiä huomaat, että asiat ei onnistu ja ne vanhat pelaajat huutelevat, että ”Nyt herätys, pelaa omilla!”. Se on vaikeata aikaa, kannattaa varautua siihen, että ihan heti kaikki ei mene hyvin, mutta siinä samalla muistaa, että se riippuu tosi paljon siitä, minkä tason joukkueeseen menet. Muista antaa myös aikaa itselle sopeutua siihen ja sitten pitää vaan tehdä hirveästi duunia, että pääsee joukkueen sisään ja huomaat, että muut pelaajat haluaa auttaa sua, mutta ei ne auta semmoisia pelaajia, joista ne huomaa, että se kaveri ei ole itse valmis tekemään duunia kehittymisensä eteen, vaan se haluaa kaiken ilmaiseksi. Siellä pitää ansaita ne avut ja kunnioitus muilta tekemällä itse asioita oikein.

Koitko pettymystä tai masennusta alkuvaiheessa uraa Kreikassa, kun tajusit että nuo muuthan ovatkin tosi paljon kovempia pelaajia kuin luulit?

Masennusta nyt ei ollut, mutta totta kai paha fiilis ja ärsyttävä tunne siitä, kun huomaa yhtäkkiä, ettei saa itsestä parasta irti. Ei pysty tekemään niitä asioita, mitä oli tottunut tekemään. Kyllä se oli vaikeata ja mulla oli tosi ikävä perhettä ja kotia. Ne ekat kuukausi-puolitoista oli kriisiä, ja sitten kun ekat pelit alkoivat, niin huomasin että en ollut kokoonpanossa. Se oli kyllä vaikeata aikaa. Pahimmat, vaikeimmat ajat uralla ei ole semmoisia, kun ei tiedä pääseekö pelaamaan, vaan kun on ollut loukkaantumisten takia poissa.

Kun puhuit siitä perheen tuesta ja siitä, miten se on auttanut sua jaksamaan jalkapalloilijan uralla, niin kysytäänpä sitten seuraavaksi, että mikä on agentin merkitys jalkapalloilijan uralle?

Se riippuu niin paljon sun ja sen agentin suhteesta. Silloin kun mulla oli agentti, niin kyllä hän antoi paljon positiivista palautetta: ”Kaikki on hyvin, Perpa kehittyy. Tehdään hyvää duunia ja niin edespäin”, mutta sitten, kun peliaikaa ei tullut, mietin että hän vaan kehuu, mutta ei tule mitään tulosta siitä kehumisesta. Loppuvaiheessa en nähnyt agentille mitään roolia, kun tuore sopimus seuran kanssa oli syntynyt. En mä tarvinnut agenttia mihinkään päivittäiseen hommaan, mutta sitten on toki niitä pelaajia, joihin oon törmännyt, jotka puhuvat päivittäin omien agenttiensa kanssa ja suhde on hyvä ja joistakin on tullut kavereita agenttinsa kanssa. Tietysti on niin, ettet voi itse soittaa esimerkiksi Real Madridiin ja sanoa että ”Hei, voinko mä tulla teille pelaamaan?”. Siinä mielessä kyllä tarvitset agenttia, mutta kyllähän ne hommat menevät sitä kautta, että seurasta soitetaan agentille että ”Hei joo, mä näin sun listalla on tää pelaaja, joka pelaa vaikka maajoukkueessa, minua kiinnostaisi mikä sen tilanne on?” ja sitten se lähtee siitä etenemään. Useimmiten joku seura ottaa suoraan yhteyttä johonkin toiseen seuraan kysyäkseen jostain tietystä pelaajasta ja sitten sen pelaajan agentti tulee mukaan keskusteluihin siinä vaiheessa, kun ne ovat jo käynnistyneet.

Ketä valmentajistasi arvostat ja kunnioitat eniten? Miksi?

Vaikea sanoa ketään, joka olisi ylitse muiden, mutta jos pitää yksi ehdottomasti sanoa, niin sanon että se oli mun ensimmäinen valmentaja Bresciassa, Italiassa, Peppe Iachini, joka oikeasti laittoi minut pelaamaan 30 peliä kaudessa. Kun on viikosta toiseen avauksessa hänen tahdostaan ja sen kautta nousee takaisin tekemään uraa, niin se on tärkeä juttu. En voi kuitenkaan poissulkea myös muita valmentajia. Mun ensimmäinen valmentaja, kun mä olin nuori, oli tosi hyvä. Tuolloinen valmentajani Harri Ottavainen oli tosi tärkeä mulle ja arvostan häntä edelleen tosi paljon. Olen tarvinnut kaikkia valmentajiani omaan kehittymiseeni, siksi arvostan niitä kaikkia, myös niitä, jotka ei sitten nähnyt mulle käyttöä joukkueessaan. Tiedän, että tämä bisnes on tämmöistä, tämä jalkapallourheilu. Loppujen lopuksi, kun mietin, että jos en pelannut tällä kertaa, niin kyllä ymmärrän sen, että niiden papereissa silloin olin vaan silloin vähän heikompi, kuin se kaveri, jonka hän halusi laittaa pelaamaan. Kun on kaksi tasavahvaa pelaajaa, niin sitten muut seikat tulee siihen päätökseen vaikuttamaan, mutta kyllä ymmärrän, että maailma on tällainen. Sitten kun et pelaa niin, siihen aina on joku syy. Harvemmin olen nähnyt sitä, että paras pelaaja penkitetään. Ainoastaan silloin kun hän on riidellyt tai sitten ei ole seurannut sääntöjä tai tehnyt jotain mikä ei ole joukkueen sääntöjen mukaista tai seuran sääntöjen mukaista.

Jos ajattelee henkistä valmennusta ja sen suhdetta yksittäiseen pelaajaan ihmisenä, niin mitä siinä asiassa valmentajasta arvostat kaikista eniten?

Arvostan suoraa rehellisyyttä ja sitä, että valmentajalla on selkärankaa, että hän seisoo sanojensa takana. Ei ole aina kiva kuulla suoraan rehellistä palautetta, mutta loppujen lopuksi se on parasta niin. Ulkomailla yleensä jossain vaiheessa, kun valmentaja alkaa liikaa syömään omia sanojaan, se vie uskottavuuden koko hommalta.

Kun olet urallasi varmaan nyt yli keskivaiheen ja takana on upeita vuosia, niin mitä haluaisit vielä saavuttaa?

Haluan vielä saavuttaa paljon. Haluan voittaa tuplan - voittaa Suomen mestaruuden sekä Suomen Cupin ja sitten Eurooppaan. Tavoite henkilökohtaisella tasolla on, että pysyn terveenä ja nautin pelaamisesta – ja tietysti pelata mahdollisimman paljon.

Entä tämä alkava kausi, mitä Klubin osalta on nyt saavutettavissa?

Totta kai sama kuin edelliseen kysymykseen. Kun kyse on HJK:sta, niin se on mestaruus ja vain se. Me halutaan näyttää, että ollaan se paras joukkue. Halutaan näyttää, että pystytään vielä kehittymään, parantamaan asioiden tekemistä. Ne, mitkä viime vuonna tehtiin hyvin, tehdään nyt vielä paremmin. Tietenkin nyt kun ollaan oltu kaksi vuotta peräkkäin Euroopassa, niin – vaikkei se ole mikään itsestäänselvyys, että sinne päästään - niin se on semmoinen juttu, joka halutaan tehdä uudestaan, koska ne on semmoisia pelejä, mitä jokainen haluaa pelata. Liigan voittaminen on tosi tärkeä juttu, mutta kun voi pelata sellaisia pelejä, mitä viime vuonna oli, kuten esimerkiksi Stadin derbyt ja europelit, niin kyllä se fiilis on erilainen.

Kun ehdit pelata Veikkausliigaa ihan kunnolla ennen Kreikkaan lähtöä ja nyt kun sitten palasit takaisin kotimaiseen liigaan, niin mitä Veikkausliigassa tapahtunut tällä välillä? Oletko huomannut sen tason suhteen jotain muutoksia. Yllättikö joku asia sinut, kun astelit klubipaidassa takaisin veikkausliigakentälle?

Tämä on tietysti tämmöinen klisee, että eteenpäin menty. Kyllä jotenkin tuntuu, että pelaamisen laatu on vähän parantunut, sillä moni joukkue halua yrittää pelata paremmin. Ehkä perustaso futiksessa on Suomessa noussut ja Veikkausliiga sitä myöten. Nythän meillä on paljon tietämystä ja kaikki valmentajat ovat opiskelleet paljon. Monilla joukkueilla on myös selkeä pelifilosofia siinä mielessä, että ne tietää tarkalleen, miten ne haluaa pelata. Ehkä jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että juoksumäärät on edelleen vaan liian vähäisiä. Kun on Euroopassa pitkään ollut ulkomailla, niin on nähnyt, että ne juoksee enemmän.

Mikä seura menestyy alkavalla kaudella Klubin lisäksi Veikkausliigassa? Mikä voi olla yllättäjä?

Ehkä AC Oulu voisi olla semmoinen, joka vähän ehkä yllättää ja ehkä toinen semmoinen, jonka luulisi nyt parantavan viime kauteen verrattuna on FC Inter. Ehkä myös SJK, nyt kun Murillo meni sinne.

Forza HJK on seurannut uraasi tiiviisti kaikki nämä vuodet ja sä olet nähnyt kannattajatoimintaa myös sekä Kreikassa, Hollannissa että italiassa. Mitä ajattelet Klubin kannattajista? Mitä toivot heiltä alkaneella kaudella? Mitä ajattelet kannattajatoiminnan kehityksestä?

Olen kiitollinen aina siitä kannatuksesta, mitä olen Forzalta saanut. Se on antanut mulle voimaa ja intoa alusta lähtien uralla. HJK:n kannattajatoiminta on nostanut näiden vuosien aikana paljon tasoa. Nyt sitä on paljon enemmän. Klubin kannattajatoiminta on selkeästi nyt hyvällä tasolla. Olisihan se tietysti kiva, jos pääty olisi aina täynnä tai kotipeleissä stadion olisi aina täynnä samalla tavalla kuin europeleissä, mutta ei ole mitään valittamista nytkään. Ne europelit on se kirsikka kakun päällä ja siinä sitten pystyy kokemaan myös Suomessa sen, millaisen latauksen ja energiaa yleisö tuo peliin. Kun siellä on täydet katsomot ja fanipääty on täynnä, niin kannustus on ihan Euroopan liigatasoa. Viime kaudella oli kyllä tosi kiva pelata ja jotenkin tuntuu, että sai niin paljon virtaa siellä kentällä kannustuksesta!

Se on erityisen kivaa, että pelien jälkeen ne lapset jää sinne kentän laidalle odottamaan nimmareita ja voidaan sitten moikata niitä siellä. Koko joukkue tekee niin ja se on semmoinen juttu, joka tulee luonnostaan meiltä. On kiva nähdä lasten innostuneisuus. Ei me tietenkään voida olla moikkaamassa heitä siellä kokonaista tuntia, kun meillä on matsin jälkeen tietynlaiset velvoitteet – haastattelut, loppuverryttelyt ja sitten vammoja pitää hoitaa, mutta tietenkin meillä on aina aikaa junnuille nyt ja jatkossakin!

Veljesi Mehmet lopetti uransa viime vuonna ja opiskelee ammattiin tradenomiksi. Käyttekö yhä keskustelua futiksesta vai puhutteko te perheitten ja suvun asioista nykyään?

Kyllä me puhutaan edelleen paljon fudiksesta, ei ehkä kuitenkaan niin paljon Mehun matseista (naurahtaa). Tällaisia juttuja kuten, miten sulla meni, miten sä voit, miten oot treenannut ja jaksatko? Sitten tietenkin puhutaan fudiksesta yleensä tai sitten joistain tuloksista tai katsoitko tän ja tän pelin. Päivittäin me kyllä jutellaan. Mehukin varmaan haluaa jatkaa hommia futiksen parissa, mutta ensin hän tekee tuon koulutuksen ja sitten kun saa sen valmiiksi, niin haluaa tehdä näitä futisjuttuja.

Mikä on ikimuistoisin maalisi?

Täytyy sanoa, että kyllä se on eka Serie A -maali kaudella 2010-11 AS Roman verkkoon. Se tuli jotenkin niin nopeasti, enkä mä ollut ehtinyt edes unelmoida siitä, että tekisin maalin. Se oli eka suomalaisen pelaajan tekemä maali Serie A:ssa. Kaiken lisäksi mun äiti ja sisko, ehkä Mehukin oli silloin katsomassa sitä peliä.

Mainitse muutama ulkomainen pelaaja, joita sä edelleen ajattelet suurella lämmöllä?

Yksi on varmasti Dario Dainelli, entinen Fiorentinan kapteeni. Hän on aivan liian hyvä ihminen futismaailmaan. Toinen on ehkä Marco Sau, koska pelattiin samassa joukkueessa Beneventossa ja siitä tuli viimeisinä vuosina tosi hyvä ystävä. Kolmas on Emerson, jonka kanssa pelasin silloin Ateenassa, AEK:ssa. Hän oli iso apu siinä mielessä, että sain tuollaisen jalkapalloammattilaisen omaksi mentoriksi, jota sain katsoa ylöspäin. Se kaikki auttoi, mitä hän mulle opetti ja mitä multa vaati. Hän kertoi siellä kentällä mulle aina, jos menin vähänkin väärään suuntaan, heti hän napsautti sormia ja huudahti ”Hei, nyt keskityt”.

Mikä jalkapallossa on kaikkein ikävintä? Miksi? Mikä on satuttanut sinua eniten?

Se että on joutunut olla pois perheen luota. Pahimpana koronaikana 8-9 kuukauteen en nähnyt omaa perhettä. Se varmaan on ikävintä, että pitää olla niin paljon poissa omien läheisten luota.

Olit pitkään Riven jengin, maajoukkueen kantavia voimia. Miten näet maajoukkueen kehittyvän lähivuosina? Kiinnitämmekö huomiota oikeisiin asioihin joukkuetta kehitettäessä?

Luulen, että ainakin taso pysyy suunnilleen samana. Joukkueessa on paljon hyviä uusia, nuoria pelaajia tulossa. Mitä nopeammin he pystyvät nostamaan vaadittavaa tasoa, sen paremmin eteenpäin mennään. Varmaan vaikein asia on se, kun Teemu Pukki lopettaa, niin miten hänet voidaan korvata. Se on tosi vaikeaa, koska hän on niin ainutlaatuinen pelaaja. Muuten joukkueen taso on hyvä – maalivahti - puolustus – keskikenttä. Joukkueeseen on tullut paljon hyvin nuoria pelaajia ja tulevaisuus näyttää hyvältä.

Seuraatko kosovolaista futista? Mikä on suosikkijoukkueesi siellä tai Albaniassa?

Skenderaj on joukkue, jota kannatan, koska olen siellä syntynyt. En niin paljon seuraa Kosovon sarjoja, että voisin mitenkään muuten kommentoida. Olen nähnyt varmaan muutamia pelejä tuossa viimeisen kuukauden aikana, ihan OK taso ja muutama jengi oli nyt viime vuonna eka kerran konferenssiliigassa eli ne on nostanut tasoa siellä selkeästi.

Kannustatko ensimmäistä lastasi futiksen piiriin? Tuleeko Sihana Hetemajsta Suomen Kosovare Asllani?

Olipas hauska kysymys. Mä en tietenkään pakota ketään näistä meidän suvun lapsista fudikseen - vaikkapa siskon lapsia - mutta totta kai annan niille pallon ja jos ne haluaa tehdä sillä jotain ja näen että he haluavat mennä treenaamaan ja tykkää sen perässä juosta, niin totta kai sitten kannustan heitä. En kuitenkaan vaadi tai pakota mitään, koska oon itse huomannut, että jos se halu ei tule lapsesta itsestään, niin sitten vanhempi voi tehdä mitä tahansa, eikä se lapsi tykkää pallon pelaamisesta. Ei mulla ole mitään semmoista ajatusta, että pitäisi tehdä mun tytöstä tai pojasta jalkapalloilijaa. Jos se lapsi sitten haluaa lähteä futiksen pariin, niin on helppo yrittää auttaa siinä, mutta en kyllä ikinä halua valmentaa omia tai sukulaisten lapsia.

Lopuksi sitten rennompaa. Olet innokas kalamies, oot sä ehtinyt viime aikoina kalastamaan?

Tosi vähän on ollut mahdollisuuksia, viime syksynä pääsin pari kertaa ahventa kalastamaan, mutta kun lumet lähtee, niin ehkä mennään jonnekin kalastamaan.

Haluatko sanoa tähän lopuksi jotain terveisiä?

Terveisiä vaan kaikille HJK:n kannattajille tai ylipäätään kaikille jalkapallokannattajille! Uusi kausi on tulossa ja yritetään pelata niin, että kaikki nauttii omasta roolistaan siellä stadionilla - me pelaajat, kannattajat, vastustajat, vastustajan kannattajat – ihan kaikki! Kyllä sitä on kiva mennä muille paikkakunnille ja kuunnella vihellyksiä ja huutoja. Ei se haittaa, vaan kannustaa - se on aina tervetullutta. Ja tietysti yritetään tehdä kova tulos kilpailukaudella!