Klubipäädyn kannanotto
Klubipääty vastustaa jyrkästi HJK:n aikeita ottaa käyttöön henkilökohtainen pääsylippujärjestelmä. Klubipäädyssä organisoitua kannattajatoimintaa järjestävät sekä seuran kanssa yhteistyötä tekevät tahot kokevat tulleensa petetyiksi HJK:n toimesta. Suunniteltu päätös olisi mittakaavaltaan täysin käsittämätön ja aiheuttaisi eniten haittaa tavallisille, hyvin käyttäytyville katsojille. HJK pystyy nykyisillä keinoilla halutessaan eväämään käytännössä kenen tahansa pääsyn otteluun millä tahansa perusteella, joten uudistus olisi täysin tarpeeton.
Kuten moni seurassa ja sen ympärillä vaikuttava taho on useaan otteeseen todennut, häiriökäyttäytymiseen syyllistyneiden osuus Klubipäädyn kävijäkunnasta on erittäin pieni. Seuran kanssa on aiemmin sovittu, että toimenpiteitä kohdistetaan vain tunnistettuihin häiriökäyttäytyjiin. Tästä tulisi pitää kiinni. Kannattamista vaikeuttavien toimenpiteiden kohdistaminen jokaiseen katsojaan sotii kaikkia sovittuja pelisääntöjä vastaan. Kaikkein ongelmallisinta on, että päätöksestä ei kerrottu etukäteen edes seuran palkkalistoilla oleville SLO-henkilöille.
HJK väittää, että suurin osa häiriökäyttäytyjistä käyttää kausikorttia tai lippua, joka on nimetty jollekin toiselle henkilölle. Tällaista ongelmaa ei ole aiemmin nostettu esille kannattajayhteyshenkilöille, vaan se on vastikään keksitty perustelemaan päätöstä. Lisäksi väite kielii siitä, että HJK kyllä tietää tarkalleen, ketkä sen otteluissa käyvät.
Mikäli seura pysyy päätöksessään henkilökohtaisten pääsylippujen ja kausikorttien osalta, HJK:n otteluissa ei tulla järjestämään minkäänlaista kannattajatoimintaa. Klubipääty lopettaa myös kaiken kannattajayhteistyön seuran kanssa päätöksen voimassaolon ajaksi. Lisäksi kannustamme HJK:n otteluissa käyviä boikotoimaan kaikkia HJK Oy:n järjestämiä tapahtumia. Kehotamme myös vieraskannattajia boikotoimaan Bolt Arenalla järjestettäviä otteluita, sillä päätös koskee myös heitä.
Tunnistamme seuran tarpeen puuttua häiriökäytökseen. Päätösten tulisi kuitenkin aina kohdistua häiriökäytökseen syyllistyviin, ei heihin, jotka seuraavat Klubia intohimolla – peliesityksistä huolimatta – ja käyttäytyvät hyvin. Kärpäsen ampuminen tykillä ei ratkaise mitään ja on kehityssuuntana täysin väärä. Klubipäädylle on myös ehdottoman tärkeää, että matseissa käyminen on helppoa ja mahdollista matalalla kynnyksellä. Lipunmyynti on jo nyt siirretty käteismyynnistä täysin digitaaliseksi, eli HJK:lla on saatavilla aivan riittävän tarkat tiedot lippujen ostajista.
-Klubipäädyn kannattajayhteisö
