Mitä on klubikulttuuri?

”Mitä on klubikulttuuri?” Tätä olen pohtinut usein. Klubikulttuuri on sana, jota HJK: markkinoinnissa viljellään vähintään yhtä paljon kuin sponsorien logoja Metan viestintäkanavissa.

Viimeisen viiden vuoden aikana HJK:n kannattajatoiminta on kehittynyt valovuosia eteenpäin. Äänenkannattajien määrä on kasvanut, tifojen taso ja määrä ovat nousseet merkittävästi, vierasreissaajien määrä on lisääntynyt ja tunnelma Töölössä on kokonaisuudessaan parantunut. Samalla HJK:n kannattajat ovat käytännössä ainoa taho suomalaisessa jalkapallossa, joka kiinnostaa valtakunnan mediaa – näkökulmasta riippumatta.

Viime kausi päättyi murheellisesti. HJK pelasi kymmenen voitotonta ottelua putkeen Veikkausliigassa ja pelasi surkean syksyn. Kannattajatoiminta ei kuitenkaan laahannut joukkueen mukana. Vierasotteluissa oli satoja kannattajia, kaikkialla laulettiin ja tunnelmaa pidettiin yllä. Omaa joukkuetta ei haukuttu, vaikka kaikki ymmärsivät, että kentällä nähtiin jotain sellaista, mitä ei pitäisi koskaan hyväksyä. Seurajohto, pelaajat, kannattajat ja valmennus olivat kaikki samalla sivulla: tiedettiin, että suunta oli pahasti alaspäin.

Kauden viimeinen ottelu KuPSia vastaan Töölössä sai päätöksen, joka nähdään vain tällaisissa tilanteissa – pitkän voitottoman jakson jälkeen. Se oli protesti seurajohtoa kohtaan. Päädyssä paloi soihtuja ja taivaalle ammuttiin muutamia raketteja. Jokaisella on varmasti mielipide siitä, oliko se liikaa vai ei. Fakta kuitenkin on, että raketteja ei olisi ammuttu, jos HJK ei olisi pelannut luokattomasti.

Toinen fakta on, ettei HJK ollut kannattajiin yhteydessä ennen kuin järjesti tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitettiin päädyn sulkemisesta viiden ottelun ajaksi. Tiedotustilaisuus oli mediaperformanssi, joka ajoi HJK:n nurkkaan. Asioista olisi voitu sopia yhdessä, jolloin olisi vältytty monen sponsorin ja ”klubiyhteisön jäsenen” mielen loukkaantuminen. Tästä päästään klubikulttuurin ytimeen.

Olen seurannut HJK:ta sekä kotona että vieraissa yli kymmenen vuoden ajan. Kokemukseni tältä ajalta on, että seura kohtelee kannattajiaan ensisijaisesti kuluttajina ja asiakkaina. HJK ei ole ollut kiinnostunut kannattajista, ellei heitä voi hyödyntää markkinoinnissa. Seura käyttää Klubipäädyn tifoja markkinoinnissaan, mutta kun päädyn aktiivit ovat pyytäneet yhteistyötä toimistolta, vastaukset ovat olleet kerta toisensa jälkeen nihkeitä. Konkreettisena esimerkkinä jo pelkän seisomakatsomon saaminen Klubipäätyyn on kestänyt yli puolitoista vuotta. HJK:n olosuhdejohtaja ehdotti, asian seistyä ensin toimiston pöydällä vuoden, että mikäli seisomakatsomo halutaan, tulisi päädyn sisältä löytyä rahoitus ja hankkeelle vetäjä. Niin paljon kannattajien eteen ollaan valmiita laittamaan paukkuja. Aina löytyy esteitä, aina löytyy tekosyitä. Jos seura olisi aidosti kiinnostunut kannattajista muutenkin kuin kuluttajina, tekosyyt muuttuisivat teoiksi.

Klubipäädystä on usein pyydetty HJK:lta apua reissujen markkinointiin sekä tapahtumien viestimiseen junioreille. Käytännössä tätä ei ole tehty, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Yksi mahdollinen syy on resurssien puute. Mutta miksi resursseja edes olisi, koska ei seuraa kiinnosta kannattajat? HJK:n toimistolla kannattajayhteistyö vaikuttaa olevan samalla tasolla kuin korkeakouluharjoittelijan kahvikuppien järjestely kaappiin värien mukaan – tervan juontia.

Yksi Klubipäädyn keskeisistä tavoitteista on, että jokaisesta HJK:n juniorista kasvaisi kannattaja – oli hän sitten katsomossa istuva seuraaja tai päädyssä aktiivisesti toimiva tifojen ja tarrojen duunari. Kaikki kannattamisen muodot ovat yhtä arvokkaita. Monet Klubipäädyn aktiiveista ovat huolissaan siitä, miten seura hukkaa potentiaaliaan junioreiden osalta. On toki todettava, että HJK on tehnyt joitakin hyviä avauksia, mutta paljon on vielä tehtävää. Tässä Klubipääty haluaisi olla aktiivisempi toimija. Päädyssä on kymmeniä ihmisiä, jotka opettaisivat mielellään nuoria tekemään lippuja ja tifoja sekä keksimään omia chanttejaan – ei siksi, että niistä saataisiin sisältöä someen, vaan siksi, että he rakastavat seuraansa.

He haluavat, että yhä useampi nuori löytää jalkapallokatsomosta yhteisön ja merkityksen. He haluavat kehittää HJK:n kannattajatoimintaa ja sitä kautta ottelutapahtumia. He ajattelevat, että Helsinki ansaitsee pääkaupunkina sille kuuluvan kannatuskulttuurin.

Siinä missä kannattajat haluavat kehittää toimintaa ja sitouttaa nuoria mukaan yhteisöön, HJK:n kiinnostus tuntuu suuntautuvan muualle. Kannattajana vaikuttaa siltä, että seuraa kiinnostavat ennen kaikkea sponsorit. Jos sponsori hyötyisi pyroista, niitä tuettaisiin. Jos yhteistyökumppanit kokee, että lapsia pelottaa, seura tekee siitä keskeisen kysymyksen. Seura kumartaa sponsoreille ja kääntää selkänsä toistuvasti kannattajille.

Niin – mitä klubikulttuuri lopulta on? Ja ennen kaikkea, kenelle se on? Klubipäädyn aktiiveille se on satoja tunteja tifojen parissa, vierasmatkoja busseissa, junissa ja lentokoneissa sekä arjen sovittamista otteluohjelman mukaan. Se on aikaa, vaivaa ja rakkautta seuraa kohtaan.

Mutta mitä se on seuralle? No, se lienee käynyt tässä jo selväksi.

Klubikulttuuria on jälleen nähtävissä Oulunkylässä lauantaina, kun kausi potkaistaan kunnolla käyntiin. Kaikki huomenna ajoissa katsomoon, on nimittäin taas aika näyttää kuka tässä kaupungissa alistaa ja dominoi!

"Personoimaton kannattaja"

Kirjoitus julkaistiin nimimerkillä. Kirjoittajan henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.