Pelaajapolitiikka-analyysi: Klubi pelasi upporikasta ja rutiköyhää

HJK:n kausi on jälleen alkanut alavireisesti. Veikkausliigan mestaruus saattaa karata Klubin ulottumattomiin jo sarjan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Yhdeksän pelin jälkeen HJK on kerännyt 12 pistettä ja majailee sarjan viidennellä sijalla. Eroa sarjakärki Interiin on 11 pistettä.

Liigan mestaruus on kahtena edellisenä kautena mennyt Kuopioon. Tilanne on hälyttävä jo senkin vuoksi, että vuonna 2021 perustetun Konferenssiliigan myötä ennustettiin HJK:n dominanssin kotimaisessa liigassa kasvavan uuden eurosarjan tuomien palkintorahojen myötä. Tätä mahdollisuutta seuraavan askeleen ottamiseen Klubi ei ole onnistunut käyttämään.

Toisaalta HJK:n dominanssi saattoi olla silmän lumetta jo tuona vuonna. Sitä se oli, jos mittariksi otetaan Veikkausliigan kausien yhteenlasketut sarjapisteet. Eri kausien pisteet täytyy laskea yhteen aina vuoteen 2017 saakka ennen kuin HJK nousee saadun maratontaulukon kärkeen. HJK:n dynastia alkoi siis murentua jo vuonna 2018.

Koska HJK on operoinut liigassa ylivoimaisella budjetilla kaikki nämä vuodet, herää kysymys, mistä mureneminen johtuu. Kyse ei ole enää yksittäisten kausien epäonnistumisista. Yksi selkeä vastaus on organisaation rekrytointien lähes järjestelmällinen epäonnistuminen. Seurassa on viime vuosina nähty isoja virhekiinnityksiä urheilutoimenjohtajista valmentajiin ja pelaajahankintapäällikköihin.

Virhelistaan täytyy lisätä vielä ne kiinnitykset, jotka on jätetty tekemättä. Esimerkkinä voi mainita joitain vuosia sitten HJK:lla olleen useamman palaajatarkkailijan ryhmän, joka katosi vähin äänin organisaatiosta. Viime kaudella tämä työ oli virolaisen, hääsuunnittelijana työskennelleen ihmisen harteilla.

Tälle kaudelle organisaatioon on saatu meritoitunut pelaajahankintapäällikkö, Janne Wilkman. Tästä huolimatta pelaajahankinnat ovat olleet tällä kaudella näkyvin osa seuran virherekrytointeja.

Tässä jutussa käydään läpi tarkemmin näitä hankintoja ja hankkimatta jättämisiä.

Kun kautta ennakoitiin talvella, moni piti HJK:n materiaalia jälleen Veikkausliigan vahvimpana. Paperilla joukkueessa oli laatua, yksilötasolla jopa sarjan kärkipäätä. Silti kauden ensimmäiset kuukaudet ovat nostaneet esiin saman kysymyksen yhä uudelleen: miten Klubi onnistui kasaamaan näin epätasapainoisen joukkueen?

Ongelma ei ole siinä, etteikö Klubilla olisi laatua. Ongelma on siinä, että kokoonpano rakennettiin jälleen kerran tavalla, jossa pelattiin yhtä aikaa upporikasta ja rutiköyhää.

Klubi lähti kauteen tietoisella riskillä, joka näkyy nyt sarjataulukossa.

Veikkausliigan näyttöjä vähäteltiin jälleen

Samaan aikaan kun Klubi etsi ratkaisuja ulkomailta, jäi kotimaan markkinoilta useita Veikkausliigassa tasonsa todistaneita pelaajia käytännössä kokonaan huomioimatta.

Esimerkiksi Valentín Gasc, Miguel Santos ja Niilo Kujasalo olivat pelaajia, joiden näyttöjä oli vaikea ohittaa. Silti Klubi ei vaikuttanut olevan aidosti kiinnostunut heistä kenestäkään. Kyse ei ollut siitä, etteivätkö pelaajat olisi sopineet Veikkausliigaan, he olivat jopa osoittaneet kuuluvansa sarjan parhaimmistoon. Listatut pelaajat siirtyivät muihin Veikkausliigaseuroihin täksi kaudeksi.

Myös Rudi Vikström vaikutti pelaajalta, joka olisi voinut olla realistisesti irrotettavissa, jos Klubi olisi ollut valmis lyömään riittävästi rahaa pöytään. Tällä olisi saatu nuori maalintekijä, jolla olisi ollut valtava myyntipotentiaali.

Kaikkein koomisin esimerkki oli kuitenkin Clinton Jephtan päätyminen Turun Interiin, jossa hän on tehnyt kuudessa pelissä kaksi maalia ja syöttänyt kolme. Pelaaja vaikutti juuri sellaiselta profiililta, jota Klubi olisi tarvinnut, ja silti hän valui yhden ennakkoon pahimman kilpailijan riveihin ilman taistelua. Jephta oli Klubissa testijaksolla ennen siirtoa Interiin. Jephta on pelannut viihdyttävää futista Interin riveissä tällä kaudella.

Sama ilmiö näkyi kokeneempien vaihtoehtojen kohdalla

Pyry Soirin annettiin siirtyä Kreikkaan, vaikka hänen tiedettiin haluavan siirtyä takaisin Klubiin. Vaikea uskoa, etteikö suhteellisen kilpailukykyisellä tarjouksella olisi ollut mahdollisuuksia saada Soiri takaisin Klubiin, varsinkin, kun Soirin perheessä odotettiin lasta syntyväksi.

Juha Pirisen kohdalla taas kerrottiin julkisuudessa jopa, että Klubi ei ollut reagoinut siihen, että pelaaja oli itse tarjonnut itseään Klubiin. Pirinen siirtyi AC Ouluun ja on ollut tämän Veikkausliigakauden parhaita pelaajia.

Keskikentän ongelma tiedettiin – silti siihen ei reagoitu

Kaikkein suurin yksittäinen kysymysmerkki liittyi puolustavaan keskikenttäpelaajaan. Klubi tiesi jo viime kauden lopulla tarvitsevansa selkeän kutospaikan pelaajan. Seuran piti ratkaista ongelma Emmanuel Boatengilla, jonka oli tarkoitus olla alkavan kauden kantava voima keskikentällä.

Siirto kuitenkin kariutui lääkärintarkastukseen. Seuran mukaan Boatengin terveystarkastuksessa kävi ilmi, ettei hän pystyisi auttamaan joukkuetta toivotussa aikataulussa. Urheilujohtaja Petri Vuorinen vakuutti vielä julkisuudessa, että tilalle etsitään uusi hankinta ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Sitä hankintaa ei kuitenkaan koskaan tullut.

Lopputulos oli absurdi: Klubi lähti kauteen ilman pelaajatyyppiä, jonka hankkimisen tärkeys oli tiedossa jo kuukausia aiemmin.

Kun joukkueesta puuttuu tasapainottava keskikenttäpelaaja, ongelmat heijastuvat kaikkialle. Puolustuslinja jää liian suojaamattomaksi, pelin rytmitys kärsii ja loukkaantumiset alkavat näkyä välittömästi.

Liian kapea kokoonpano paljastui nopeasti

Klubin suurin ongelma ei välttämättä ole avauskokoonpano, vaan sen takana oleva tyhjyys.

Nykyisessä Veikkausliigassa muiden joukkueiden materiaalit eivät ole niin ylivoimaisia, etteikö Klubin pitäisi realistisesti taistella mestaruudesta. Varsinkin tilanteessa, jossa tärkeimmät pelaajat olisivat pysyneet kunnossa.

Mutta juuri siinä ongelma piilee. Kokoonpano ei ole riittävän laaja ja laadukas. Tietyillä pelipaikoilla joukkue on välittömästi vaikeuksissa, jos yksikin avainpelaaja putoaa pois. Till Cissokhon ja Alex Ringin loukkaantumiset ovat tästä täydellisiä esimerkkejä.

Kauden aikana on käynyt ilmi, kuinka vähän Klubilla on todellista kilpailua ja korvaavia vaihtoehtoja tietyille pelipaikoille. Ja juuri siksi moni ihmettelee, miksi Veikkausliigaan valmiita pelaajia ei haluttu hankkia syventämään materiaalia, vaan katseet siirrettiin jälleen muualle.

Kaikki hankinnat eivät ole epäonnistuneet

On kuitenkin epäreilua väittää, että Klubi olisi epäonnistunut kaikessa.

Alfie Cicale on ollut erinomainen hankinta. Ironista kyllä, hänen kohdallaan pelaajatarkkailun ei tarvinnut olla erityisen nerokasta. Pelaaja oli jo Vaasassa sarjan tähtitason nimi, joten riskitaso oli pieni ja onnistumisen mahdollisuus suuri. Pelaaja oli entuudestaan tuttu Petri Vuoriselle.

Myös Leonel Montano vaikuttaa erittäin hyvältä hankinnalta. Loukkaantuminen tuli vain pahimpaan mahdolliseen aikaan. Montano saapui Klubiin kauden 2026 kattavalla lainasopimuksella tanskalaisesta Silkeborg IF:stä. Lainasopimus sisältää osto-option.

Till Cissokho taas näyttää profiililtaan erittäin laadukkaalta pelaajalta, mutta hänen kohdallaan lopullista arviointia ei voi suorittaa. Cissokho ei ole pelannut Veikkausliigassa minuuttiakaan, joten todellinen taso on edelleen todistamatta, mutta otteet olivat vahvoja Liigacupissa ja harjoitusotteluissa.

Mads Borchers jakaa puolestaan mielipiteitä. Osa Klubin kannattajista ei vakuutu tanskalaisesta, mutta potentiaali on edelleen ilmeinen. Vaasassa hän osoitti pystyvänsä olemaan Veikkausliigan supertähti, eikä olisi suuri yllätys, jos sama taso löytyisi myös Helsingissä. Siksi osto-option käyttäminen kesällä vaikuttaisi edelleen perustellulta ratkaisulta.

Matej Marković on pelannut suhteellisen onnistuneen alkukauden, vaikka puolustuslinja ei ole vielä yhdessäkään ottelussa ollut Klubin kannalta optimaalisin. Markovićin torjunnat ovat tuonneet pisteitä joistakin otteluista, joissa Klubin peliesitys ei välttämättä olisi oikeuttanut pisteisiin. Marković kärsi Vaasassa aivotärähdyksen ja paluusta pelikentille ei ole vielä tiedotettu.

Klubin ongelma ei ole raha – vaan strategia

On selvää, ettei oikea elämä ole kuin Football Manager -peli. Kaikkia pelaajia ei voi vain napsia halutessaan. Kaikki siirrot eivät toteudu, eikä jokainen pelaaja edes halua Helsinkiin. Silti tuntuu vaikealta uskoa, etteivätkö monet listatuista pelaajista olisi olleet realistisesti saavutettavissa, jos Klubi olisi aidosti halunnut heidät hankkia.

Ehkä yksikään heistä ei yksin olisi ollut sateentekijä. Ja on totta, että Stadin kirkkaat valot ovat aiemminkin saaneet joidenkin pelaajien tason laskemaan yllättävästi. Mutta kokonaisuus ratkaisee.

Jos Klubi olisi onnistunut rakentamaan hieman leveämmän, hieman Veikkausliigaa paremmin tuntevan ja hieman vähemmän riskialttiin rosterin, olisi joukkue tällä hetkellä todennäköisesti huomattavasti kilpailukykyisempi.

Ja ennen kaikkea: pisteitä olisi lähes varmasti enemmän kuin nyt.

Klubi pelasi upporikasta ja rutiköyhää – epäonnistuneet pelaajahankinnat näkyvät nyt sarjataulukossa